Direktiivin 10 a artiklan 1 kohdanmukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että kun (etäluettavat) mittarit on asennettu, lämpimän käyttöveden laskutus- ja kulutustiedot ovat luotettavia ja täsmällisiä ja perustuvat todelliseen kulutukseen kaikkien loppukäyttäjien osalta. Velvoite voidaan panna täytäntöön järjestelmällä, jossa loppuasiakas tai loppukäyttäjä lukee säännöllisesti mittarinsa itse ja ilmoittaa mittarilukemansa. Tällöin laskutus saa perustua arvioituun kulutukseen tai kiinteään määrään (ainoastaan) silloin, kun loppuasiakas tai loppukäyttäjä ei ole ilmoittanut mittarilukemaa laskutuskaudelta. Lisäksi kohdassa täsmennetään loppukäyttäjä-termin sisältöä siten, että se kattaa sekä lämmitystä, jäähdytystä että lämmintä käyttövettä omaan loppukäyttöönsä ostavat luonnolliset ja oikeushenkilöt sekä yksittäistä rakennusta taikka moniasuntoisen tai moneen käyttötarkoitukseen käytettävän rakennuksen yksikköä käyttävät luonnolliset ja oikeushenkilöt, joilla ei ole suoraa eikä käyttäjäkohtaista sopimusta energiantoimittajan kanssa.
Mikäli rakennuttaja ei pyynnöistä huolimatta toimita selvitystä, järjestöt suosittelevat, ettei taloyhtiö jää odottelemaan vuositarkastusta, vaan varmistaa hallinnonluovutuksen jälkeen mittareiden ja niiden asennuksen asianmukaisuuden ulkopuolisen puolueettoman asiantuntijan avulla. Jos vesimittarit tai niiden asennus eivät läpäise tarkastusta, suositellaan, että taloyhtiön johto reklamoi virheestä viipymättä ja kirjallisesti rakennuttajalle ja vaatii, että rakennuttaja korjaa puutteet välittömästi.
Uudisrakentamisessa rakennuttaja päättää taloyhtiön suunnittelusta ja toteutuksesta myös vesimittarien osalta. Jos uudessa taloyhtiössä hallinnonluovutuksen jälkeen havaitaan rakennuksessa vikoja tai puutteita, yhtiön on reklamoitava niistä rakennuttajalle viimeistään vuositarkastuksessa. Tämä pätee myös havaittuihin ja havaittavissa oleviin vesimittareiden laite- ja asennusvikoihin. Kiinteistöalan järjestöt suosittelevat yhtiön sisäisen toiminnan sujuvuuden varmistamiseksi, että yhtiö varmistuu vesimittareiden oikeasta asennustavasta jo ennen vuositarkastusta, koska näin yhtiö välttyy mahdollisilta osakkaiden vesimaksujen oikaisuvaatimuksilta. Lisäksi kiinteistöalan järjestöt suosittelevat, että kun taloyhtiölle kuuluva aineisto luovutetaan hallinnonluovutuksen yhteydessä, taloyhtiön kannattaa vaatia rakennuttajaa toimittamaan kirjallinen selvitys siitä, että mittarit ovat vaatimukset täyttäviä ja asennettu oikein, ja että selvityksen saatuaan taloyhtiön johto varmistaa tarvittaessa asiantuntijan avulla, että mittarit ja niiden asennus ovat kunnossa.
Muuttoilmoitus TaloyhtiölleKaupparekisterissä oli vuoden 2020 alussa yhteensä 89 008 asunto-osakeyhtiötä. Kattavimmat tiedot näistä yhtiöistä on kertynyt verotuksen perusteella Verohallinnolle, jolla on tiedot noin 76 000 asunto-osakeyhtiön sijainnista, perustamisajankohdasta ja koosta. Verohallinnon tiedot asunto-osakeyhtiöistä vaihtelevat muun muassa sen mukaan, onko yhtiö toimiva vai toimimaton, omistaako yhtiö kiinteistön ja onko yhtiön osakeryhmiä myyty. Verohallinnon tietojen mukaan asunto-osakeyhtiöt jakautuvat maantieteellisesti siten, että 24 % yhtiöistä on pääkaupunkiseudulla (Helsinki, Vantaa, Espoo, Kauniainen), 4 % Tampereella, 4 % Turussa, 3 % Oulussa, 3 % Jyväskylässä, 2 % Kuopiossa. Loput 60 % asunto-osakeyhtiöistä jakautuu tasaisemmin, kuitenkin siten, että edellä mainittujen kaupunkiseutujen lähialueilla on suhteessa enemmän asunto-osakeyhtiöitä. Perustamisajankohtien perusteella Verohallinnon tiedossa olevat taloyhtiöt jakautuvat siten, että 2 % yhtiöistä on perustettu vuosina 1896–1930, 2 % vuosina 1931–1950, 4 % vuosina 1951–1960, 10 % vuosina 1961–1970, 21 % vuosina 1971–1980, 33 % vuosina 1981–1990, 11 % vuosina 1991–2000, 13 % vuosina 2001–2010 ja 4 % vuosina 2011–2016. Kokoluokan suhteen Verohallinnon tiedossa olevat asunto-osakeyhtiöt jakautuvat siten, että yhden osakehuoneiston yhtiöitä on 7 %, kahden osakehuoneiston yhtiöitä 12 %, 3–5 osakehuoneiston yhtiöitä 20 %, 6–10 osakehuoneiston yhtiöitä 21 %, 11–20 osakehuoneiston yhtiöitä 20 %, 21–30 osakehuoneiston yhtiöitä 10 %, 31–40 osakehuoneiston yhtiöitä 5 %, 41–50 osakehuoneiston yhtiöitä 3 % ja yli 50 osakehuoneiston yhtiöitä 4 %. Verohallinnon tiedossa olevista asunto-osakeyhtiöistä 7 %:ssa on asuinhuoneistojen lisäksi liikehuoneistoja. Noin neljännes liikehuoneistoista (26 %) on pääkaupunkiseudulla sijaitsevissa taloyhtiöissä.
Muutosdirektiivin voimaantulosäännöksissä ei ole otettu kantaa siihen, onko ja jos on, niin miten lämpimän käyttöveden kulutuksen mittaamiseen perustuva laskutus otettava käyttöön niiden sopimusten ja/tai muiden järjestelyjen (kuten yhtiöjärjestys tai muut vastaavat yhteisösäännöt) osalta, joista on päätetty ennen muutosdirektiivin tai sen täytäntöön panemiseksi annetun kansallisen lain voimaantuloa. Kustannusten jakoa koskevan 10 a artiklan 1 kohta tulee sanamuodon perusteella sovellettavaksi ”kun mittarit on asennettu”.
Suomessa ei kaukolämmitetyissä kerros- tai rivitaloissa ole muutamaa kokeilukohdetta lukuun ottamatta käytössä huoneistokohtaista lämmityksen kulutuksen mittausta taikka lämmityskustannusten jakolaitteita. Energiatehokkuusdirektiivin kansallisen täytäntöönpanon yhteydessä VTT:n vuonna 2013 tekemän selvityksen mukaan lämmityskustannusten jakaminen huoneistokohtaisesti kaukolämmitetyissä kerros- ja rivitaloissa ei olisi kustannustehokasta, toisin sanoen siitä aiheutuvat kustannukset olisivat suuremmat kuin energiansäästön tuomat kustannussäästöt. Möttönen, V., Nissinen, K., Vainio, T., & Kauppinen, T. (2013). Selvitys huoneistokohtaisten lämpömäärämittareiden ja lämmityskustannusten jakolaitteiden käytön edellytyksistä Suomessa. VTT Technical Research Centre of Finland. VTT Asiakasraportti, No. VTT-CR-07573-13. Suomi käytti tuolloin direktiivin sallimaa kansallista poikkeusmahdollisuutta, eikä säätänyt huoneistokohtaiseen lämmityksen mittaukseen taikka kustannusten jakolaitteiden käyttöön perustuvaa lämmityskustannusten jakoa pakolliseksi.
Isännöintiliitto selvitti keväällä 2020 vesimaksuvastikkeeseen liittyviä seikkoja jäsenilleen osoitetulla kyselyllä. Kyselyn 42 vastaajasta suurin osa (46 %, 19 vastaajaa) isännöi 16-25 taloyhtiötä. Noin viidenneksellä vastaajista (8 vastaajaa) oli alle 14 asiakastaloyhtiötä ja viidenneksellä vastaajista (8 vastaajaa) 26-35 taloyhtiötä. Loput vastaajista (14 %, 6 vastaajaa) ilmoitti isännöivänsä yli 35 taloyhtiötä. Vajaassa puolessa (45 %) vastaajien asiakastaloyhtiöistä oli otettu käyttöön mitattuun kulutukseen perustuva vesimaksuvastike. Selvästi yleisintä vastaajien keskuudessa oli (68 %), että kulutukseen perustuva vesimaksuvastike koski sekä kylmää, että lämmintä vettä (32 %:ssa yhtiöitä mittaukseen perustuva vastikeperuste koski vain kylmää vettä ja 13 %:ssa yhtiöitä vain lämmintä vettä). Selvästi yleisin käytäntö vastaajien keskuudessa oli henkilölukumäärään perustuvan ennakkomaksun periminen ja tasauslaskutuksen toteuttaminen määräajoin (62 %:ssa yhtiöistä). Yleisimmin vastaajat ilmoittivat mitatun vedenkulutuksen vastikeperintään menevän vuosittain joitakin kymmeniä työtunteja. Vajaa puolet (46 %) vastaajista ilmoitti, että heidän asiakastaloyhtiöissään oli jouduttu palauttamaan vesimaksusuorituksia epäluotettavan mittaustuloksen takia. Reilu puolet (52 %) vastaajista ilmoitti, että vedenkulutukseen liittyvät kustannukset ovat kokonaisuutena arvioiden vähentyneet kaikissa tai osassa asiakastaloyhtiöistä mittaukseen perustuvan vastikkeen myötä. Vajaa puolet (40 %) ilmoitti, että kustannukset eivät ole kokonaisuutena laskeneet.